toukokuu 2016

Vianovapäivillä Tampereella katse tiukasti tulevaisuudessa ja sen tuomissa mahdollisuuksissa

Tämänvuotisten Vianovapäivien teemana oli uusi aika. Päivillä ei pysähdytty vain tähän hetkeen tai lähitulevaisuuteen, vaan kurotettiin pitkälle tulevaisuuden infrasuunnitteluun, jota digitalisaatio haastaa ja johon uudet älyteknologiat luovat mahdollisuuksia, joita ei ehkä osata vielä tunnistaa. Toimitusjohtaja Tuomas Hörkkö loi katsauksen uuden ajan Vianovaan. Tuoteportfoliota laajennetaan vauhdilla vastaamaan asiakkaiden tarpeita. Kaikkiin ohjelmistoihin on saatavissa tuttuun tapaan koulutus- […]

Lue artikkeli
11.05.2016

Antti Kiviniemestä Vuoden Novapoint-käyttäjä

Työskentely uuden teknologian käyttöönoton puolesta ja teknologian onnistunut hyödyntäminen haastavassa Tampereen raitiotiehankkeessa olivat perusteluina, kun Antti Kiviniemi nimitettiin tämän vuoden Vianovapäivillä Vuoden Novapoint-käyttäjäksi. – QuadriDCM-palvelinta ei ole käytetty näin mittavassa eri tekniikka-aloja yhdistävässä projektissa Suomessa aiemmin kuin nyt tässä raitiotiehankkeessa. Minusta on hienoa ja innostavaa saada olla mukana tällaisissa alaa eteenpäin vievissä hankkeissa, sanoo ratasuunnittelija […]

Lue artikkeli
11.05.2016
×

Kiinnostaako infra-alan tuoreimmat uutiset?

Tilaa uutiskirjeemme