Väylätietojen hallintaa keskitetysti ja aina ajan tasalla

Logistiikan ja liikenneverkkojen tiedonhallintaan erikoistunut ruotsalainen ohjelmistotalo Triona on Civilpointin yhteistyökumppani. Ruotsin ja Norjan liikennevirastot ovat jo vuosia hyödyntäneet Trionan ohjelmistoja väylätietojen hallinnassa.

– Suomessa on saman tyyppiset tieverkot ja haasteet kuin muissakin Pohjoismaissa. Olemme toimineet alalla jo yli 25 vuotta. Suomessa tarjoamme osaamistamme väylätietojen hallintaan esimerkiksi Liikennevirastolle, Maanmittauslaitokselle ja kunnille, kertoo Triona Oy:n toimitusjohtaja Niko Rosenquist.

Yhteistyö Civilpointin kanssa on luontevaa, sillä Trionan väylätietojen hallintaan kehitetyn Transport Network Enginen (TNE) käyttöliittymänä toimii Trimble Novapoint, jonka suomalainen jälleenmyyjä Civilpoint on.

– Novapointilla editoidaan graafisesti hallittavaa tieverkkoa ja sen omaisuustietoja. Muutokset tallennetaan kehittämäämme TNE-järjestelmään. Joulukuussa 2017 Ruotsissa valmistui iso Trafikverketin modernisointi, jossa TNE toimii oleellisena osana, Rosenquist kertoo.

Transport Network Engine

Väyläverkkoon liittyy teiden geometrisen sijaintitiedon lisäksi paljon yksityiskohtaista tietoa, jonka keskitetty tallentaminen helpottaa omaisuudenhallintaa ja kunnossapitoa, mutta myös uusien väylien suunnittelua.

– TNE:ssä on tiedot esimerkiksi nopeusrajoituksista, teiden kunnosta, parkkipaikoista ja liikennevaloista eli kaikesta tieverkkoon liittyvästä täsmällisine paikkatietoineen. Tieverkko muuttuu jatkuvasti, ja TNE:stä pystyy katsomaan, miltä tieverkko on aikaisemmin näyttänyt, ja miltä se tulevaisuudessa näyttää, jos suunnitelmat toteutetaan, Niko Rosenquist kertoo.

TNE-järjestelmään voi tallentaa dataa lähes mistä tahansa, kuten vaikka autokameralla kuvattua materiaalia. Avoimet rajapinnat mahdollistavat, että sen päälle voidaan rakentaa muita sovelluksia, joiden avulla dataa voi hyödyntää esimerkiksi reititykseen. Tavoitteena on kehittää TNE-ratkaisua tukemaan entistä paremmin 3D-mallinnusta.

– Haluamme yhdistää BIMiä väyläverkkotietoon, koska se on niin yksityiskohtaista. Tämä on tulevaisuuden suunta, Niko Rosenquist toteaa.

Trionan ratkaisua voi käyttää minkä tahansa verkon tiedon hallintaan, kuten vesiväylät, rautatiet, sähköjohdot ja kaasuputket. Trionan toimialueena ovat Pohjoismaat, ja yrityksellä on noin 140 työntekijää. Sen Suomen pääkonttori sijaitsee Civilpointin tilojen yhteydessä Espoossa.
– Trionalla on vahva asema Pohjoismaissa, ja nyt tarjoamme osaamistamme myös Suomen markkinoille, sanoo Triona Oy:n toimitusjohtaja Niko Rosenquist. 

Ota yhteyttä

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Jaa

×

Kiinnostaako infra-alan tuoreimmat uutiset?

Tilaa uutiskirjeemme